Tauko ohi ja katsaus viime vuoteen (marraskuuhun)
IRL-hevoseni olikin hieman sitkeämpi kuin eläinlääkärit ajattelivat, sillä kahden ja puolen viikon tehohoidon jälkeen kopukka saatiin hengissä kotiin. Toivottavasti ei moista kokemusta tarvitse uudelleen käydä läpi! Mutta nyt Chigeonin hurja tauko on ohi ja toiminta taas vauhdissa! Tauon aikana tuli kuitenkin muutamat kilpailut järjestettyä ja poneja kilpailutettua, joten en tideä voiko taukoa oikeaksi tauoksi kutsuakaan.
Viime vuoteen mahtui sekä iloisia yllättäjiä että pettymyksiä. Ehdottomasti iloisin yllättäjä on Defi, uusi risuponimme, joka on voittanu neljästä startistaan kaikki! Ja heti ensimmäisellä kaudellaan! Myös pieni Fiance juoksi ihan mukavasti pikkiriikkisestä koostaan huolimatta voittaen kahdesti. Hassu kuuluu myös ilon aiheisiimme, sillä tämä G3-tasolle ensimmäisellä kaudellaan juossut poni on saanut pidettyä 100% sijoitusprosenttinsa koko kauden! Toivottavasti sama meno jatkuu tamman kanssa kuluvalla kaudellakin. Ehkä suurin yllättäjä oli Ulle. Se nimittäin voitti kauden toisen starttinsa ja pääsi allowance-tasolle! Sen jälkeen vanha rouva sijoittui vielä kahdesti viidenneksi. Ehkä se ei olekaan toivoton tapaus.
Odotettua tulosta tekivät mm. G2-tasolle päässyt Nalle ja allowanceen kivunnut Maikku. Pulivari ja Jakki jäivät tämän kauden ehkä suurimmiksi pettymyksiksi. Pulivari aloitti ihan kivasti, mutta kauden lopetuksen kaksi peräkkäistä sijoittumatonta starttia vetivät kyllä hiljaisiksi. Jakki taas on uskomattoman nopea, nopeutta ei vain olla saatu radalla esiin. Kahdesti ori on melkein saanut ratsastajan startista hiekkaan, joten tässä pohditaan juuri ruunauksen mahdollisuutta. Risuesteitä voisi oriilla myös kokeilla, sillä hyppyvoimaa ja -rohkeutta ei oriilta puutu.
Jos jokin kohokohta pitää mainita, niin ehdottomasti Ullen voitto! Ulle tuntui jotenkin jäävän sellaiseksi peränpitäjäksi, enkä oikeastaan laittanut siihen mitään odotuksia. Tarkoitus oli vain antaa tamman juosta pari kautta ja pistää sitten siitokseen ilman sen suurempia haaveita menestyksestä omalla laukkaurallaan. Mutta entä jos sittenkin se saisi pientä menestyksen poikastakin?
Joulukuun 9. 2010 klo 10:01
Have found your web page. My pal mentioned it to me before, yet never got around to checking it out until now. I must express, I’m floored. I really enjoyed reading through your posts and will absolutely be back to get more.
New Balance Shoes